Ajankohta:
Verkkokurssi ajalla 28.10.–8.12.2024
Opintojakso toteutetaan verkossa Moodlessa seuraavasti:
- Aloituspäivänä aukeaa kurssin oppimisympäristö ja ensimmäinen luentoviikko alkaa. Verkkopäivystys illalla kysymyksille: Kurssin käytänteet
- Verkkoluentokokonaisuudet (1–6) viikkoaikataulun mukaan loka-marras-joulukuun aikana. Pakollinen viikkotehtävä palautetaan aina viimeistään kunkin viikon sunnuntaina.
- Lopputesti ajalla 2.–8.12. (aikaa 2 tuntia kokeen aloituksesta, testin voi aloittaa koska tahansa em. aikavälillä). Koetta ei voi uusia vaan siitä saa 0 pistettä, jos se jää tekemättä. Opintojaksolla on käytössä jatkuva arviointi, jossa pisteitä kertyy pakollisista ja vapaaehtoisista tehtävistä sekä lopputestistä. Kurssin läpäisyyn tarvitaan 32 p (maksimi 72 p).
- Vapaaehtoinen Projektiammattilaiset ry:n PMAF-sertifiointikoe joulukuussa (ei osa kurssisuoritusta).
Verkkotutoroinnit: 4 kertaa keskiviikkoisin marraskuussa (harjoitustehtävien opastus).
Opettajat
Kurssin vastuuopettaja Jaakko Kujala
Sisältö: Johdanto projektihallintoon: projektien ja projektityön luonne sekä erilaisia toteutusmalleja. Projektien suunnittelu, organisointi ja aikataulun hallinta. Projektin elinkaari. Projektien johtaminen ja projektit liiketoimintana. Projektin myynti ja markkinointi. Projektin tavoitteiden, kustannusten, sidosryhmien, riskien ja riippuvuuksien hallinta. Tuloksen arvon laskeminen. Kurssi keskittyy erityisesti rakennus-, tuotekehitys- ja it-projekteihin.
Osaamistavoitteet: Kurssin suoritettuaan opiskelija
- pystyy selittämään projektijohtamisen keskeiset konseptit
- pystyy kuvaamaan projektisuunnitelman pääpiirteet ja kykenee hyödyntämään erilaisia menetelmiä projektin osittamiseksi
- pystyy aikatauluttamaan projektin ja arvioimaan sen kustannuksia
- tunnistaa projektin riskien hallinnan keskeiset tehtävät
- ymmärtää hyvin projektinhallinnan keskeiset osaamisalueet ja projektipäällikön osaamisvaatimukset
- osaa soveltaa saavutettua osaamista erityyppisten (rakennus-, tietotekniikka-, tuotekehitys) projektien toteutuksen suunnitteluun ja arviointiin
- Arvostelu: hyväksytty / hylätty (Hyväksytty suoritus vastaa ns. "hyvin tiedoin" 3/5 arvosanaa)
- Kirjallisuus: Artto et al (2008) Projektiliiketoiminta, myös sähköisenä osoitteessa http://pbgroup.aalto.fi/en/the_book_and_the_glossary/projektiliiketoiminta.pdf, Lisäksi kurssilla jaettava muu lukumateriaali PMAF-sertifiointikokeeseen valmistautumista varten
Verkkoluennoilla käsiteltävät aiheet:
- Johdatus projektinhallintaan: Projektin määritelmät ja projektityypit, projektinhallinnan osaamisalueet, projektin sidosryhmät, projektin elinkaari, projektin aloitus ja määrittely, projektin myynti- ja markkinointi.
- Projektin tavoitteet ja menestymisen mittaaminen, laajuuden hallinta ja osittaminen . Projektin aikataulun hallinta. Tehtäväverkko, kriittinen polku ja kriittinen ketju, puskurien käyttö.
- Johdatus projektin kustannusten hallintaan Tuloksen arvo ja siihen liittyvät tunnusluvut kolmen pisteen menetelmä kustannusten arviointiin.
- Projektin ohjaus ja raportointi Projektin riskienhallinta projektin sopimus riskienhallinnan työvälineenä.
- Projektinhallinnan standardit ja sertifiointi, Projektisuunnittelu, Projektipäällikön rooli ja osaamisvaatimukset.
- Projektinhallinnan kurssin yhteenveto Projektinhallinta eri toimialoilla ja näihin liittyvät erityispiirteet (mm. ketterät menetelmät, integroitu projektitoimitus)
Kuuluu kokonaisuuteen: