Nykytyöelämä on nopeasti muuttuva ja käsiteltävät ilmiöt ovat usein monimutkaisia. Organisaatiot kohtaavat jatkuvasti uusia haasteita, joiden ratkaiseminen vaatii laaja-alaista yhteistyötä ja monialaista asiantuntemusta. Koronapandemian myötä etä-/hybridityö ja työn joustavuus ovat yleistyneet merkittävästi. Myös jatkuva oppiminen ja sopeutuminen uusiin olosuhteisiin ovat välttämättömiä menestyksen takana. Samaan aikaan tehokkaan työskentelyn lisäksi työelämässä peräänkuulutetaan luovuutta ja työntekijöiden sitouttamista yhteisten asioiden ratkaisemiseen.
Kaikkiin edellä kuvattuihin haasteisiin, fasilitointi tuo helpotusta. Fasilitointi tarkoittaa pienen tai isomman ryhmän tuloksekkaan yhteistyön ohjaamista esimerkiksi erilaisissa palavereissa, tilaisuuksissa, kokouksissa, verkostoissa, suunnittelu- ja kehittämisprosesseissa ja työpajoissa. Fasilitoinnin keskeisin tehtävä on nimenomaan yhteisen työskentelyn helpottaminen ja mahdollistaminen. Fasilitaattori käyttää ohjaustyössään työkaluja ja menetelmiä, joilla hän auttaa ryhmää mm. löytämään fokuksen, ratkaisemaan ongelmia, ideoimaan, tekemään päätöksiä, suunnittelemaan toimintaa ja sitoutumaan suunnitelmien toteuttamiseen.
Fasilitointi mahdollistaa ideoiden selkeän esittämisen, ryhmän jäsenten välisten konfliktien ratkaisemisen ja yhteisten tavoitteiden saavuttamisen. Se edesauttaa myös ryhmiä keskittymään olennaiseen, edistämään luovaa ongelmanratkaisua ja hyödyntämään kaikkien osaamista tehokkaasti. Fasilitointitaidot ovat myös avainasemassa, kun ryhmän jäsenet työskentelevät monipaikkaisesta ja työskentelyltä haetaan sekä kohtaamista, hauskuutta että tehokkuutta. Fasilitaattorit auttavat lisäksi kasvattamaan työpaikkojen oppimiskyvykkyyttä edistäen tietojen ja taitojen jakamista. Edellä kerrotun perusteella fasilitointi on elintärkeä taito jokaiselle työyhteisön jäsenelle, olipa kyseessä projektipäällikkö, HR-asiantuntija, kouluttaja tai vaikka johtaja. Olemme varmoja, että fasilitointitaidot ovat tulevaisuuden työelämätaitoja!
Miksi opiskella fasilitoijaksi?
1) Erinomaiset valmiudet toimia fasilitaattorina: Koulutuksesta saa laajan ja syvällisen ymmärryksen fasilitoinnista ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Jokainen osallistuja pääsee heti testaamaan oppeja käytäntöön ja harjoittelemaan fasilitaattorina toimimista. Annamme jokaiselle osallistujalle voimaannuttavaa palautetta ja kehitämme osallistujien taitoja panostamalla heidän vahvuuksiin. Koulutus antaa erinomaiset valmiudet kansainvälisen ammattifasilitaattorin sertifikaatin hakemiseen.
2) Monenlaiset ammattiryhmät hyötyvät fasilitointitaidoista: Esimerkiksi projektipäälliköt, johtajat, esihenkilöt, opettajat, kuraattorit, asiantuntijat, HR-ammattilaiset, suunnittelijat, muotoilijat ja konsultit saavat opintokokonaisuudesta taitoa ja tietoa ryhmien työskentelyn sujuvoittamiseen. Fasilitointitaidot ovat tulevaisuuden työelämätaitoja.
3) Opit heti organisaation käyttöön: Opintoihin liittyvät fasilitointiharjoitukset on mielekästä sitoa oman työpaikan kehittämisprojekteihin. Harjoitteita voi tehdä myös muualla kuin omalla työpaikalla ja näin on mahdollista saada arvokasta käytännön kokemusta. Fasilitointitaidot lisäävät jatkossa organisaation tehokkuutta moninkertaisesti taloudellisesti.
4) Syvällinen ja voimaannuttava oppimiskokemus: Kymmenen kuukautta kestävä opintokokonaisuus mahdollistaa syvällisemmän ja monipuolisemman oppimisen ja taitojen soveltamisen työelämään verrattuna perinteisiin lyhytkursseihin. Sovellamme tutkivan oppimisen mallia. Opintokokonaisuus pidemmässä muodossa on ensimmäinen laatuaan Suomessa.
Innostuitko? Niin mekin. Ilmoittaudu mukaan ja kurkkaa vielä valmentajien tervehdys:
Fasilitoinnin asiantuntijaksi (25 op)
Aika: 29.8.2024-23.5.2025 klo 9.00-16.00
Opetusmuoto: Lähiopetus
Opetuspaikka: Helsingin seudun kesäyliopiston koulutustila, Vilhonvuorenkatu 12, 00500 Helsinki
Opettajat: Johanna Riippi ja Johanna Kiesiläinen-Riihilä
Kurssimaksu: 3490,00 €
Alennettu kurssimaksu Suomen Fasilitaattorit ry:n jäsenille: 3390,00 €