Lastenkirjan kuvittaminen

Kuvitus Anna Sailamaa

Miten tarina muuttuu kuviksi? Miten kuvat ja teksti toimivat yhdessä?

Aika: 10.2.–24.3.2027 ke klo 17:00–19:30 

Tavoite ja sisältö: Kurssilla tutustutaan lastenkirjan kuvituksen maailmaan ja harjoitellaan visuaalista tarinankerrontaa erilaisten käytännön tehtävien avulla. Pohdimme kuvan ja tekstin välistä suhdetta, luemme lastenkirjoja ja tutkimme erilaisia kuvittamisen tapoja. Kurssilla harjoitellaan muun muassa hahmojen suunnittelua, kuvan sommittelua, kuvakerrontaa, värien ja tunnelman rakentamista sekä oman visuaalisen ilmaisun kehittämistä.

Kurssilla edetään ideasta ja ensimmäisistä luonnoksista kohti valmista kuvitusta. Harjoitusten kautta opit tarkastelemaan tekstiä kuvittajan näkökulmasta: mitä tarinasta kannattaa näyttää, mitä jättää kuvan ulkopuolelle ja miten kuvilla voi kertoa jotain sellaista, mitä tekstissä ei sanota.

Kurssilla voit työstää omaa lastenkirjaideaa tai käyttää olemassa olevaa tarinaa lähtökohtana.

Kurssi toteutetaan etänä. Opetuskerrat sisältävät alustuksia, yhteisiä keskusteluja, käytännön harjoituksia, kuvien tarkastelua ja palautetta. Työskentely tapahtuu omilla välineillä ja haluamallasi tekniikalla: voit piirtää ja maalata perinteisin menetelmin tai työskennellä digitaalisesti. Kurssilla ei keskitytä ohjelmistojen opetteluun.

Kenelle: Kurssi sopii kaikille lastenkirjojen kuvittamisesta ja visuaalisesta tarinankerronnasta kiinnostuneille. Aikaisempaa kokemusta lastenkirjan kuvittamisesta ei tarvita.

Kouluttaja: Kurssin opettajana toimii kuvittaja, sarjakuvantekijä ja taidekasvattaja Anna Sailamaa. Hänellä on monipuolinen kokemus kuvataiteen, kuvituksen ja visuaalisen tarinankerronnan opettamisesta sekä lyhyistä työpajoista että pidemmistä opintokokonaisuuksista. Opetuksessa yhdistyvät käytännön tekeminen, yhteiset keskustelut ja jokaisen oman visuaalisen ilmaisun kehittäminen.

Kurssi järjestetään etäopetuksena Teamsin välityksellä. Etäopetukseen tarvitset tietokoneen tai mobiililaitteen, jossa on verkkoyhteys, kaiuttimet, mikrofoni ja kamera (laitteen omat yleensä riittävät).

Opetuskieli: suomi

Kurssin aikataulu:
  • Ke 10.02.2027 17:00-19:30 Etäopetus
  • Ke 17.02.2027 17:00-19:30 Etäopetus
  • Ke 03.03.2027 17:00-19:30 Etäopetus
  • Ke 10.03.2027 17:00-19:30 Etäopetus
  • Ke 17.03.2027 17:00-19:30 Etäopetus
  • Ke 24.03.2027 17:00-19:30 Etäopetus
Lisää kurssi omaan kalenteriisi

Avainsanat: etäkurssi, etäkurssi kuvitus, hahmojen luominen, hahmosuunnittelu, kuvan ja tekstin suhde, kuvitus, lastenkirjallisuus trendit, lastenkirjan kuvitus, visuaalinen tarina, visuaalinen tarinankerronta