Elämä tuntuu nyt epävarmalta ja ahdistavalta. Minun ei tarvitse edes luetella kaikkia kauheuksia, tiedämme ne kyllä. Sodan ja luontokadon rinnalla on paljon muutakin. Omassa lähipiirissäkin voi olla menetyksiä ja kipua. Pelottaa, miten tästä selvitään. Hirvittää, mitä seuraavaksi tulee.
Meillä on kuitenkin tallella toinen toisemme. Olemme tässä yhdessä, emme yksin. Lisäksi meillä on tallella kyky ihmetellä, kysyä ja oppia. Ja parhaimmillaan opimme yhdessä, vuorovaikutuksessa. Yhdessä oppiminen on paitsi kaikkein tehokkain myös kaikkein innostavin tapa oppia.
Oppimalla lisää voimavaroja
Mitä tahansa sitten opimmekin, kenties uusia kieliä, historian kerrostumia, uusia käsillä tekemisen taitoja, opimme samalla lisää ihmisenä olemisesta. Eikä vähäpätöisintä ollenkaan ole se, että kasvatamme myös resilienssiä. Tästä sanasta on tullut viime vuosina meille tuttu. Resilienssillä tarkoitetaan henkistä kapasiteettia, jonka avulla ihminen pystyy hyödyntämään niitä voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ylläpitävät hänen hyvinvointiaan erilaisissa tilanteissa. Opimme sietämään epävarmuutta, joka on tärkeimpiä taitoja nyt ja tulevaisuudessa.
Resilienssillä on omassa mielessäni vahva kytkös sivistykseen. Sivistys on tuonut ja tuo jatkuvasti meille niitä voimavaroja, joilla asetumme kohtaamaan maailman moninaisuuden ja epävarmuuden. Ymmärrys maailmasta ja ihmisyydestä ovat sivistyksen rakennusaineita. Siihen sisältyy myös menneen kehityksen tunteminen, joka taas auttaa meitä hahmottamaan tulevaa.
Sivistys on läsnä jokapäiväisessä arjessa. Arkisilla teoilla ja toisten kohtaamisella teemme sivistystä todeksi ja näkyväksi. Otammeko toisen ihmisen vastaan hyväksyen ja arvostaen? Onko erilainenkin ihminen meille samanarvoinen? Autammeko ja tuemmeko silloin, kun pienikin tarve on? Haluammeko löytää yhteisen ratkaisun, emmekä kaivella esiin erimielisyyksiä ja erottavia tekijöitä?
Ekososiaalinen sivistys
Sivistys on iso asia ja iso kenttä, ja tässä kohtaa voimme hieman täsmentää määrittelyä. Ekososiaalinen sivistys muistuttaa meitä olemassaolostamme osana luontoa. Inhimillisinä ihmisinä olemme lapsuusvuosista lähtien oppineet ja saaneet ymmärrystä oikeuksista ja velvollisuuksista. Ja nämä oikeudet ja velvollisuudet perustuvat siihen, että ihmisinä olemme riippuvaisia luonnosta ja toisista ihmisistä. Tunnemme osallisuutta osana yhteisöä ja osana luontoa sekä tunnemme myös myötätuntoa. Lyhyesti voisi ehkä sanoa, että meillä on velvollisuutemme maailmassa, osana ihmisyhteisöä, huolehtia arvokkaan elämän edellytysten jatkamisesta.
Yhdessä oppimalla saamme lisää voimavaroja ja kasvatamme osaamista, meidän kaikkien ja maailman hyväksi. Toivoa siis on! Osallisuutta on!
Terhi Ainiala
Helsingin seudun kesäyliopistosäätiön puheenjohtaja
Kuvat: Jan Ruusuvuori