Onko rauhanmahdollisuuksia Venäjän ja Ukrainan sodassa?

Minulta kysytään usein, milloin päättyy sota Ukrainassa. Ja siihen aina vastaan, että se voi päättyä vaikka muutamassa viikossa mutta voi kestää myös vuosikymmeniä. Tilanteen erikoisuus on siinä, että yhtäältä hahmottuu mahdottomuus voittoon eli sodan sotilaalliseen ratkaisuun kummaltakin puolelta. Toisaalta kummallakaan ei ole ’tulta hännässään’ eikä siis pakottavia paineita hyväksyä rauhan edellyttämiä aina katkeria myönnytyksiä. Sodan rahoitusmahdollisuudet ja asehankinnat näyttävät molemmilla taatuilta kauas tulevaisuuteen.

Maalis-huhtikuun rauhanneuvottelut

Mikään sota ei ole ikuinen ja ihmiskunta on satojen vuosien ajan kehittänyt systemaattisia rauhanjärjestelymetodeja jokaisen liekkimeren sammuttamiseksi. Ukrainan sodan lopettamistakin on jo yritetty; ensisijaisesti Turkin ja Valko-Venäjän voimin. Rauhanneuvottelut maaliskuun lopulla ja huhtikuun alussa ensin Valko-Venäjällä ja sitten Turkissa etenivät asiakysymyksissä varsin pitkälle. Sitten ne kuitenkin tyssäsivät Vladimir Putinin haluttomuuteen tinkiä epärealistisen tiukista ’minimiehdoistaan’. Huhtikuussa puolestaan sotilaallinen tilanne alkoi kääntyä Ukrainan eduksi. Pelon väistyminen pääkaupunki Kiovan menetyksestä innosti Ukrainan perääntymään eräistä jo ilmoittamistaan myönnytyksistä ja rauhanneuvottelut pysähtyivät kokonaan.

Kaatuneesta rauhanyrityksestä kävi kuitenkin selväksi, että osapuolet pystyivät alustavasti sopimaan useimmista kiistakysymyksistä Naton roolista aina venäjänkielen asemaan Ukrainassa. Kaksi kysymystä osoittautuivat kuitenkin ratkaisemattomiksi: Venäjän vaatima Ukrainan ’puhdistus natsismista’ ja rajakysymys. Natsismivaatimuksessa selvästi oli kysymys Venäjän halusta saada vipu sekaantua Ukrainan sisäpolitiikkaan, jota suvereenin valtion oli mahdoton hyväksyä ilman äärimmäistä katastrofiuhkaa. Vaikka Putin piti tästä tiukasti kiinni keväällä, on Venäjän media ja diplomatia alkanut työntää sitä sen jälkeen sivurooliin. Se viitannee siihen, että Putinkin on alkanut nähdä vaatimuksen mahdottomaksi hyväksyä Ukrainan puolelta. Jäljelle jää kuitenkin rajakysymys ratkaisemattomana ydinongelmana.

Rauhajärjestelyjen pääongelmat

Suurin ongelma rauhanjärjestelyille väijyy varsinaisen sodan taustalla Krimin kysymyksessä. Vuonna 2014 Venäjä liitti Krimin suoraan omaan valtioonsa erotuksena valloittamistaan itäukrainalaisista alueista. Tämä loi Venäjälle jäykän liikkumattomuuden neuvotteluissa Krimistä. Jonkun alueen irrottaminen omasta valtiollisesta territoriosta on varsinkin suurvallalle niin nöyryyttävää, että valtionjohto tuskin voisi jatkaa sen jälkeen. Vastaavasti, molemmille maille eräällä lailla pyhäksi muodostunutta Krimiä on mahdotonta virallisesti luovuttaa Ukrainan taholta. Ei, vaikka sotilaallisesti ei ole mitään mahdollisuuksia edes yrittää sen takaisinvaltausta. Tämän vuoksi jokainen yritys saada aikaan vihollisuudet lopullisesti päättävä rauhansopimus lienee illuusio. Mutta sotatoimet voidaan lopettaa myös välirauhalla tai tulitauolla.

Välirauhan tai tulitauon mahdollisuus saattaa kuitenkin myös kaatua, jos Venäjä ryhtyy sementoimaan tuoreita valloituksiaan liittämällä niitä valtionsa alueeseen. Silloin se tekee nekin, kuten Krimin, liikkumattomiksi neuvottelukohteiksi. Ja oman perusturvallisuutensa kannalta on tuskin mahdollista, että Ukraina voisi hyväksyä ainakaan suuren Dnjepr-joen länsipuolella sijaitsevan Hersonin kaupungin menetystä. Rauhanjärjestelyissä Venäjän on niin tai näin vetäydyttävä sieltä, ellei sitten epätodennäköisessä tapauksessa Ukrainan onnistuisi ensin valloittaa sitä takaisin.

Siksi kaikki suunnitelmat Venäjän puolella järjestää ’kansanäänestyksiä’ valloitettujen alueiden liittymisestä Venäjään on tähdätty nimenomaan rauhanmahdollisuuksien torpedointiin. Niitä ajavat pitkää sotaa kaipaavat tahot erityisesti armeijapiireissä. Kysymys mahdollisista alueliitoksista näyttääkin olevan suurin sisäpoliittinen jakolinja juuri nyt Venäjällä. Viikontakainen uutinen, että Venäjä ilmoittaa jäädyttäneensä kansanäänestyssuunnitelman Hersonissa ”turvallisuusongelmien” vuoksi, viittaa Putinin haluttomuuteen sulkea pysyvästi rauhanovea. Ukrainan puolelta on Volodymyr Zelensky loogisesti todennut, että kansanäänestysten toteuttamisen jälkeen ei Ukraina olisi valmis enää lainkaan neuvottelemaan rauhasta.

Venäjän kannalta aluekysymystä mutkistaa, että sen on onnistunut vallata toissijaisia tai sitten lähinnä sillanpääasemiksi eteenpäin menevässä suurhyökkäyksessä sopivia alueita. Jonkinlaisessa rauhan tai ainakin ei-sodan tilanteessa niistä tuskin olisi sille suurta iloa. Sen sijaan yritys valloittaa se ainoa Ukrainan kolkka, jossa vuoden 2014 kokemusten mukaan Venäjällä oli tai on kohtuullista kannatusta väestön parissa, on epäonnistunut. Putin silti tuskin tulee luopumaan Donetskin alueen pohjoisosan pienen, mutta Venäjän sisäiselle propagandalle huipputärkeän maakaistaleen tuomisesta jollakin järjestelyllä oman -tai tarkemmin muodollisesti itsenäisen Donetskin pseudotasavallan- vaikutuksen alaiseksi keinolla millä hyvänsä.

Mitä jos sota venähtää?

Kummallakaan puolella ei ole pakkoa pysäyttää sota, mutta silti enemmän kuin tarpeeksi syitä tehdä se. Mikäli sota jatkuu vuosikausia, tulee varsinkin Donbassissa olemaan vähemmän merkittävää, kuka rauniokasoja lopulta hallitsee. Nämä alueet eivät ole muutenkaan taloudellisesti lupaavia ja raunioista tuskin nousisi uutta elämää. Pikemminkin asukkaat tulisivat jäämään pysyvästi muualle paenneiksi. Rajakysymyksestä riippumatta Donbass todennäköisesti muuttuisi Euroopan lohduttomimmaksi kolkaksi ainakin muutaman sukupolven ajaksi.

Pitkässä sodassa myös asemasotavaihe vaatii jatkuvasti runsaasti uhreja ja molempien maiden talous kärsisi pysyvästi. Yleinen väestövuoto pois Ukrainasta kasvaisi hillittömäksi ja Venäjälläkin hyvinkoulutetut piirit etsiskelisivät joka puolelta uutta kotimaata. Pysyvä suurkonflikti Euroopan keskellä puolestaan vetäisi Länsi-Euroopankin pitkään lamaan tai stagnaatioon. Lisävaarana on vielä, että mahdolliset sotilaallisen ratkaisun yritykset pitkässä sodassa johtaisivat varsin todennäköisesti sodan laajenemiseen länteenpäin Eurooppaan. Ratkaisevaan voittoon voisi Venäjä ilmeisesti tähdätä vain yrittämällä sotatoimenpitein katkaista länsimaiden aseavun Ukrainalta. Ja Ukrainan voitto voisi häämöttää vain, jos se saisi länneltä ja ryhtyisi käyttämään pitkän kantaman tuhoaseita syvälle Venäjää kohti –jolloin vastareaktiona taas päädyttäisiin Venäjän hyökkäykseen asetoimituksia vastaan.

Miltä nyt juuri syyskuun alkupuolella näyttää? Venäjän hyökkäys Pohjois-Donbassiin on jämähtänyt ja Ukrainan vastahyökkäys Hersonin alueella osoittaa vain hyvin vaatimattomia menestyksiä. Kuitenkin toisella vastahyökkäyksellä Harkovan alueella on Ukrainan onnistunut tehokkaasti hävittää Venäjän kaikki eteentyönnetyt hyökkäysasemat pohjoisesta Donbassiin. Pohjois-Donbass on nyt ukrainalaisille sotilaallisessa turvassa. Rintamalinja on samalla suoristunut ja yksinkertaistunut, mikä helpottaa mahdollisia rauhanneuvotteluja. Epätodennäköistä on, että onnistunutta hyökkäystä pystyttäisiin enää jatkamaan kovin paljon pitemmälle logististen vaikeuksien ja vaarojen vuoksi. 13.9 on Saksan liittokansleri Scholz uudistanut toukokuussa katkenneen puhelinkontaktinsa Putiniin puhuen ’diplomaattisen ratkaisun’ mahdollisuudesta sodassa.

Rauhanmahdollisuuksien suhteen monta kertaa linjaansa muuttanut Zelensky totesi keskikesällä, että taistelut pitäisi saada lopetettua ennen kuin tulee niin kylmää, että pitää alkaa lämmittää. Sotatalvesta uhkaa tulla jäätävä ukrainalaisille. 15.9. kertoi Ukrainan varapääministeri Olha Stefanišyna ranskalaiselle uutiskanavalle, että Venäjän taholta on ”otettu tiettyjä yhteyksiä”. Niiden päämäärien epäselvyydestä huolimatta ”me tulemme olemaan valmiita neuvotteluihin, kun hetki on sopiva Ukrainalle”. 

Venäjällä ei omasta energiasta ole nyt puutetta ja rahaakin virtaa energianmyynnistä sotakuluihin riittävästi. Kuitenkin erilaisista varaosista uhkaa tulla kova puute talouselämän eri sektoreilla. Samoin sotilaista, sillä kaatuneita, haavoittuneita ja poistuvia on enemmän kuin uusia kovalla rahalla värvättyjä. Pakkovärväykseen ei Putin kuitenkaan toistaiseksi uskalla ryhtyä. Oletettavasti se rikkoisi kansan tunteman hauraan siedettävyyden vaikutelman sodan suhteen. Sotaintoahan ei paljoa löydä Venäjältä, vaikka avoin tyytymättömyys myös jää vielä vähäiseksi.

Sota saattaa päättyä nopeastikin

Näistä kummallakin puolella sotaintoa karkottavista syistä johtuen ei ole poissuljettua, että rauhanneuvottelut saattavat lähteä uudelleen käyntiin myöhemmin syksyllä. Mikäli ne lähtisivät, ei ole mahdotonta, että ne voisivat edetä varsin nopeastikin ainakin tulitaukoon tai ehkä jopa välirauhansopimukseen. Maalis-huhtikuun neuvottelujen valmistelutyö on epäilemättä pääosin edelleen käyttökelpoista. Mutta mitään väistämätöntä historiallista logiikkaa tähän suuntaan ei pidä luulla olevan. Pitkä asemasota on yhtä hyvin mahdollista. Kaikki riippuu vastuullisten ihmisten tahdosta ja päätöksistä.

Kirjoittajan lisäys 21.9.2022: Viime viikkojen matalan profiilin rauhanprosessi, jota ajoi ja välitti innokkaimmin Turkki, romahti tänään kasaan yhdellä Vladimir Putinin iskulla. Päätös pitää muutaman päivän sisällä jo teknisestikin absurdit ’kansanäänestykset’ Venäjän miehittämillä alueilla sulkee blogissa kuvaamallani tavalla rauhanoven ja heittää avaimen menemään. Nyt vastaus otsikkoni kysymykseen onkin: ”Ei ollenkaan. Sodasta tulee pitkä, molemmille osapuolille tuhoisa ja kansainvälistä järjestystä entistäkin enemmän järkyttävä. Ainakaan Putinin virkakaudella ei rauhaa enää nähdä.”

Kirjoittajan lisäys 28.9.2022: Tapahtumat kulkevat vauhdikkaasti ja yllättävästi. Kiina, ainoa valtio joka pystyy tehokkaasti painostamaan Venäjää, on voimakkaasti kohottamassa profiiliaan ja vaatii loppua sodalle ilman rajojen muutoksia rauhanneuvottelujen kautta. Sanoma Putinille on yksiselitteinen, vaikkakin itämaisittain niin muotoiltu, ettei aiheuta kasvojenmenetystä strategiselle kumppanilleen. Pitkä sota on mahdollisimman epäedullinen Kiinan kauppa- ym. intresseille. Putinin kansanäänestys- ja alueliitoshanke saattaakin olla ensisijaisesti yritys luoda fait accompli, tapahtuneita tosiasioita, ”ymmärtäjiensä” luomaa ikävää painetta vastaan. Rauhanprosessi on sittenkin elossa, mutta kaikki on sekavampaa kuin koskaan. 

Kirjoittajan lisäys 7.10.2022: Elon Musk, eräs Yhdysvaltain rikkaimmista eikä vähiten vaikutusvaltaisimmista ”tycon’eista” on julkistanut oman rauhansuunnitelmansa. Se sisältää YK:n valvomat kansanäänestykset Venäjän itseensä liitetyiksi julistamilla alueilla niiden kohtalosta ja Krimin tunnustaminen Venäjän osaksi. Tämä tuskin suoraan käy Ukrainalle mutta osoittaa, että myös korkealla Yhdysvalloissa pohditaan sodan lopettamiskysymystä.  Putinin puhemies Dmitri Peskov on samoin hämärissä ”selvityksissään” alueliitoskysymyksistä viitannut tulevien kansanäänestysten mahdollisuuteen. Venäjän järjestämä kansanäänestys- ja alueliitosteatteri on niin sekavasti ja välinpitämättömästi ohjattu, että se pikemminkin heikentää kuin vahvistaa Venäjän rajanvetojen pitkäntähtäyksen uskottavuutta myös Venäjällä itsessään. Kelirikko ja talvi ovat lisäksi saapumassa Ukrainaan vaikeuttamaan sotaoperaatioita. Sitä ennen Ukraina kuitenkin yrittänee vielä kerran käyttää aloitettaan ja miehistöylivoimaansa hyväksi johonkin merkittävään takaisinvaltaukseen. 

Artikkelin kuva: Sotajuliste tavaratalon päädyssä Petroskoissa Karjalan tasavallassa tämän vuoden toukokuussa. Teksti kuuluu: ”Kiitos, Ljosha”. Sotilas tekee kunniaa toiselle, joka on lähdössä tankilla jonnekin, selvästikin Ukrainaan.

***

Helsingin seudun kesäyliopistossa on järjestetty avoin yleisöluento Ukrainan tilanteesta ja tarjottu ilmaispaikkoja ukrainalaispakolaisille.

Pekka Kauppala

FT, Venäjän ja Itä-Euroopan dosentti, Helsingin Yliopisto

Blogitekstin sisältö ei välttämättä edusta Helsingin seudun kesäyliopiston kantaa.